Huhtikuu

(Toukokuun blogini >>) 

30. huhtikuuta

Elämässä on paljon vaikeita asioita pienelle koiralle.

Omistajani nimittäin levittävät pieniä paperisilppuja ympäri kotiani. Sanovat niitä serpentiineiksi, koristeiksi.

Olen tehnyt pari kertaa pienistä paperirullista vastaavia ihan itse (vessapaperirullista) ja silloin kukaan ei ole niitä nostanut verhotankoihin. Ei  taulukehysten reunoille. Ei eteisen oveen. Ei ikkunan nurkkiin.

Joskus puhuvat kodissani säästämisestäkin. Itse osaan tehdä noita paperisilppuja ja silloin ne vain kerätään roskiin. Ja näköjään kaupasta ostetaan mielestäni samanlaisia silppuja ja niitä nostetaan seinille! Yhden tällaisen "ostetun paperisilpun" sain tänään itsellenikin, mutta vain hetkeksi. En saanut levittää sitä oman makuni mukaan vappukoristeeksi... Harmittaa.

Ehkä joskus ymmärrän tätä ihmisten kummallista touhua - tai sitten en.:)


26. huhtikuuta

Kummallinen aamu. Ensin vaikutti ihan tavalliselta, mutta sitten kaikki ihmiset kokoontuivat ympärilleni ja lauloivat "Paljon onnea vaan". Kuulemma täytin puoli vuotta. Juhlapäivän kunniaksi sain normaaliruuan sijasta selvästi jo aamupalalla enemmän sitä herkkulihaa, hirvenlihaksi sitä sanovat. Nam!!

Milloinkahan on seuraava juhlapäivä? Ei syystä niin väliä, kunhan herkut ovat tämän päivän tasoisia! 

 

23. huhtikuuta

Hohhoijaa, kiva, mutta väsyttävä päivä taas. Aamulla heräsin outoon piipitykseen, joka sai isäntänikin aika nopsasti jalkeille. Kuulemma "kännykkä oli herättämässä, kun piti ehtiä junalle". Junalle??? Eipä käynyt koirapojalle selväksi mikä kumma sekin on. Ehkä jotain hyvää syötävää, koska oli niin kiire?!? 

No, sain minäkin jotain kivaa. Nimittäin uuden lelun. Tai minulle se oli uusi, ilmeisesti perheeni lapsi oli saanut leikkiä sillä jo aiemmin. Ehkä hän ei tarvitse sitä enää, koska antoi sen minulle. Kilttiä. Se on suurin tässä perheessä saamani lelu, melkein minun kokoiseni. Mutta ei se minulle pärjää - murisen sille ja ravistan niin, että ei enää luule turhia itsestään.

Tuossa kuvassa se on kiltisti taka-alalla, kun leikin lempilelullani. Se on letti, jonka kuulemma perheeni lapsi on itse tehnyt ihan minua varten. Ajatelkaa! Kyllä ihmiset ovat joissain asioissa taitavia meihin koiriin verrattuna! Tuota lettiä on tosi kivaa kiskoa, kun toisessa päässä on ihminen, ihan rakastan sitä leikkiä ja kiikutan letin varsin usein hampaissani laumani ihmisjäsenille pyytäen leikkiin. Aika usein ne ymmärtävätkin, että silloin on kivaa luvassa ja leikkivät kanssani. Joskus ne myös piilottavat letin sisään herkkuja, kuten vaikka hirvenlihaa - nam! Voiko koirapoika juuri hauskempaa hommaa keksiä kuin kaivaa superherkkuja letin sisästä? Jos tiedätte jotain kivempaa, niin laittakaa vaikka viestiä kuvan kommentiksi - luotan siihen, että ihmiseni huolehtivat, että minäkin pääsen sellaisesta osalliseksi. 

 

21. huhtikuuta

Ihana aamu. 

Joku oli taas yön aikana käynyt laittamassa pihalleni paljon valkoista ihanaa kosteaa lunta. Rakastan kieriä siinä, nuuskia sitä, nuolla sitä... Toivottavasti huomenaamullakin on taas samanlainen aamu.

Harmikseni päivän mittaan valkoinen meni johonkin pois. Ikäänkuin kiusaksi.

Olen muuten ollut elämäni ensimmäisen kerran turvavöissä autossa ja vielä etupenkillä. Kuulemma yleensä minun ikäiseni eivät pääse etupenkille. Minulle laitettiin ensin valjaat ja sitten ne kiinnitettiin istuimen reunaan. Ei tuntunut mitenkään erikoiselta.

19. huhtikuuta

Suurten kehujen ilta.

Tänään sain omalla pihallani varmaan äänekkäimmät kehut, mitä olen koskaan saanut omalta väeltäni. Ymmärsin nimittäin, että minulle tehdyn pienen esteen yli pitää hypätä, eikä yrittää mennä sen ali.

Sanovat sitä agilityksi. Sitä sanaa en ymmärrä, mutta kuulemma noin 21,6 senttimetrin korkeudella olevan riman ylitin varmaan kymmenen kertaa onnistuneesti - tosi äänekkäiden kehujen saattamana. (Palkkiona oli tällä kertaa mm. nakkeja).

Mitä ilmeisemmin tätä leikkiä on ohjelmassa lähiviikkoinakin. 

 

18. huhtikuuta

Jälleen iltakoulussa

Olimme kuulemma ihan oikean, ihmisten koulun pihalla. Omistajani kiittelivät myöhemmin, että osasin näyttää opettajalle kaikki ne temput, mitkä kotonakin osaan. Tottakai osasin, kunhan vain aina ymmärsin mitä omistajani tahtoivat minun tekevän.

Iltakoulun opettaja kertoi, että koulu järjestettiin tahallaan paikassa, missä oli ulkopuolisia häiriötekijöitä. Ja niitä todella oli muista koirista "lakaisinlakaisinkoneeseen" saakka.

En paljoakaan viitsinyt haukkua luokkakavereilleni. Pari kertaa oli pakko, kun ne innostuivat juoksemaan, enkä päässyt mukaan. Yhden suurin piirtein minun kokoisen kanssa olisin halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta opettaja sanoi, ettei koulussa sovi leikkiä. Olisiko koirille leikkikouluja? Ilmeisesti niissä koiratkin saisivat leikkiä:)

Olen oppinut ihan itsekin muutamia temppuja: Jos omistajani esimerkiksi ulkoa tullessa jättää hanskat tai pipon sellaiseen paikkaan, mihin yllän, niin minähän nappaan sen. Hyvin usein saan pipon omistajan perääni ja sekös minusta vasta on hauskaa. Jollen saa ketään perääni, käyn tarvittaessa näyttämässä (useammankin kerran) omistajilleni, että katsokaa nyt: minulla on suussa teidän tavara.

Viime päivät olen ollut aivan terve. Ruokaani näköjään tiputetaan aina joskus jotain tippoja, ja omistajani sanovat, että tipat auttavat minua pysymään terveenä. Miten tipat auttavat terveyteen? Koirapojan on vaikea ymmärtää.

Kehuvat minua siitäkin, että yöt nukun hyvin. Torkahdan yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun perheeni koululainenkin menee nukkumaan. Yleensä aloitan yöunet televisioksi sanotun laatikon vieressä (sen mitä ihmiset jostain syystä tuijottavat) lattialla. Yön aikana nousen yleensä joko olohuoneen sohvalle tai takkahuoneen tuolille, mistä näkyy ulos. Nukun tai ainakin torkkuilen hiljakseni siihen saakka, kun joku omistajistani nousee ylös.

 

16. huhtikuuta

Esimakua kesästä.

Ensimmäinen kerta, kun minusta tuntui ulkona, että on liian kuuma. Onneksi pihallani on paljon varjoisia paikkoja, mihin voi mennä lekottelemaan. En ole vielä kertaakaan kokenut, mitä kesähelle on. Tämän päivän perusteella auringonpaiste ja 16 astetta riittäisi minulle lämpötilaksi oikein hyvin.

Olen ollut jo useana päivänä mukana pihaleikeissä. En kyllä ymmärrä miksi yksi perheenjäsenistäni penkoo multaista maata erilaisilla työkaluilla? Ikään kuin maahan olisi piilotettu jotain. Minun nokkani ei ainakaan tunne, että siellä mitään syötävää olisi.

 

14. huhtikuuta

Olin paljon ulkona. Kuulemma on pihatöiden aikaa, kun aurinko paistaa ja nurmialueet kuivuvat. En ymmärrä miksi ihmisten täytyy haravoilla silitellä maata. Ehkä siitä syystä, että lehdet pääsevät lentoon ja minä voin saalistaa niitä.

Viime päivinä olen myös nähnyt elämäni ensimmäisen kerran tosi pieniä eläimiä. Jotkut niistä lentävät (esim. kärpäset) ja jotkut eivät (esim. muurahaiset). En oikein vielä tiedä miten minun pitäisi suhtautua niihin. Syönkö ne kaikki, mitkä saan kiinni ...Vai?   En oikein tiedä, kummallisia pieneliöitä joka tapauksessa.

13. huhtikuuta

Kyllä ihmisetkin osaavat olla erikoisia. Mitä järkeä on rakentaa pihalle kehikoiden päälle ohut matto ja hyppiä siinä? En ymmärrä...

Sisällä ollessa piti melkein itkeä, kun perheeni pienin ihminen hyppi siinä. Olisin halunnut mennä läheltä seuraamaan sitä. Sitä hulluutta. 

Minäkin pääsin loppujen lopuksi sen päälle (sanoivat sitä trampoliiniksi) vähäksi aikaa. Siitä näki kyllä hyvin naapurienkin pihalle, mutta sitä en ymmärtänyt, miksi siinä kannattaa hyppiä. En edes uskaltanut kokeilla. Tosi liukaskin tuntui olevan.

Ehkä joskus tulevina päivinä opin...:)

 

11. huhtikuuta 

Jälleen koirakoulussa, missä opetetaan ihmisiä. 

Yrittivät selittää minulle mitä ilmeisemmin yhtä elämäni mukavinta sanaa: herkkupala-automaattia. Minun piti nimittäin maata lattialla (jostain kumman syystä suorassa) ja kun siinä vain pysyin "herkkupala-automaatista" sain syötävää jatkuvasti. En kylläkään ymmärtänyt, miksi herkkujen saanti hidastui ja hidastui... Ja minun piti olla paikallaan. Toivottavasti tätä harjoitellaan toistekin.

Nyt sain onneksi vain kerran vesisuihketta. En pystynyt olemaan haukkumatta, kun minua huomattavasti suurempi kolleega juoksi vieressäni. Muistutin sille vain ohimennen, että vaikka joidenkin mielestä olen pieni, niin olen ISO koira. Kuulemma suurimman osan koulutunnista olin todella hienosti. 

Sitä en kuitenkaan kestänyt, kun minun perheenjäseneni silittivät näitä muita koiria. Pientä rajaa.

Autoilu on minulle jo täysin rentouttaa puuhaa. Kuulemma parissa minuutissa silmäni menevät kiinni, ja siitä omistajani tykkäävät.

8. huhtikuuta

Sanovat, että on pääsiäinen. Elämäni ensimmäinen. Minulle se näköjään tietää sitä, että ainakin osa perheestäni jo koko ajan kotona, enkä siis saa kunnon lepotaukoja. Vaikka minulle sanotaan useita, useita kertoja, ettei tarvitse seurata joka paikkaan, minä kuitenkin seuraan.

Koirakirjoissakin kuulemma lukee, että meillä pienpystykorvilla on oman perheen suojelusvietti kunnossa. Niin minullakin on.

Olen oppinut jälleen uusia asioita. Ylös-sanalla pitää näköjään nousta takatassuille, ja sitten saan herkkupalan. Omistajani tuntuvat pitävän myös siitä, että kallistelen vähän päätäni.

Eilen muuten ovikello soi yhtenään. Meillä kävi jotain kummallisesti pukeutuneita pikkuihmisiä ja ne toivat meille risuja (pääsiäiskoristeita). Sitten niille annettiin jotain pientä. Onneksi kaupassakäynnin ajaksi perheeni otti ovikellosta patterit pois. Pystyin sen ajan vähän lepäämään.

 

6. huhtikuuta

Mikä päivä! Eilen illalla masuni oli taas huonossa kunnossa ja minua pidettiin  vesipaastolla. Aamulla söin innolla keitettyä riisiä - onhan se sentään parempi kuin ei mitään. Sitten lähdimme autoilemaan. Siinä hommassa alan olla jo ihan konkari - ihan lyhyen matkan päästä alan rauhassa lepäilemään.

Tällä kertaa automatka oli hieman pidempi kuin aiemmin ja pääsin tutustumaan taas minulle ihan uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Ihmiset vaikuttivat heti alusta lähtien oikein fiksuilta - kehuivat kuinka pehmeä turkki minulla on! Nuuskin innokkaasti heidän kotinsa nurkkia kunnes heistä toinen antoi minulle aivan vastustamattoman ihanan luun; sen, joka minulla on suussani tuossa etusivun kuvassa. Sen sisällä oleva aines tuoksui kerrassaan herkulliselta ja kun olin niin nälkäinen, en antanut sitä pitkään aikaan kenellekään, vaan kalvoin ja kalusin sitä kaikella koirantarmollani.

Myöhemmin sain siellä tosi herkullista lihaakin - kuulemma hirvenlihaa. Tosin vain ihan vähän, kun pelkäsivät, että masuni alkaa taas oikutella. Mutta mikä parasta - sain sekä sen ihanan luun että herkkulihaa myös kotiin vietäväksi! Tänne paikkaan voisin tulla toistekin. 

Pääsin siellä myös ulos - siellä oli lunta, vaikka kotipihallani ihanat lumikinokset ovat muisto vain. Siellä oli paljon tilaa ja ihania tuoksuja. Pääsin jopa juoksemaan ihan vapaasti joidenkin puiden välissä - ihmiset nauroivat, kun otin oikein kunnon spurtteja. Emäntäni mieleen tuli kuulemma joku hänen näkemänsä runo, jossa joku Miska "lentää aina tuulen lailla, joskus vähän mieltä vailla".  Mitähän siitäkin pitäisi koirapojan ajatella??  

 

4. huhtikuuta

Nöyryyttävä ilta. Kerta kaikkiaan.

Minut kyyditettiin nimittäin koirakouluun, pennuille tarkoitettuun kouluun, missä opetetaan kylläkin lähinnä ihmisiä siihen, miten käsitellä meitä koiria.

Menimme siis koko perheen voimin isoon rakennukseen.Jo ennen minun ryhmäni alkua, siellä oli aiemmalla luokalla opetus menossa eli tuntemattomia koiria oli paikalla useita. Ja minähän haukuin, haukuin ja haukuin... Minulla oli asiaa niille kaikille. Onneksi pari niistä haukkui minulle vähän takaisinkin, mihin oli kiva vastata entistäkin suuremmalla äänellä. Niiden opetus kuulemma häiriintyi, mutta mitäs minä siitä.

Kun oman ryhmäni "teoriaosuus" alkoi, minun ääneni oli ylitse muiden - edelleen. Opettajan piti tulla lähemmäs koulutettavia, jotta muut kuulisivat edes jotain muuta kuin minun haukkujani.

Sitten yks kaks... Opettaja lähti ensin pois, ja sitten hän tuli punainen pullo kädessä. Hän suihkutti pullosta vettä suoraan kasvoilleni... ja vielä uudestaan. Minun oli kerta kaikkiaan pakko lopettaa haukkuminen. Hän suihkutti aina uudestaan, kun pari kertaa haukuin.

Se oli nöyryyttävää. Minä olen ISO pieni kleinspitz, en ole tottunut tuollaiseen.  Vähään aikaan opetus ei kiinnostunut lainkaan. Menin kasvattajani selän taakse ja katsoin ihan muualle. Loukkaannuin syvästi.  Siis SYVÄSTI. :(

Vähän pitkäksi venyneen (olen ehkä osasyyllinen) tunnin loppupuolella pääsin vähän opetuksestakin jyvälle. Suurin piirtein samoja asiota oli esillä, joita kotona kanssani on jo tehty >>

Se opettajakin tuntui loppujen lopuksi kivalta, koska opella oli lihapullia taskussa.

  

1. Huhtikuuta (aprillipäivä)

Tänään pääsin metsään perheeni kanssa. Sanoivat sitä retkeksi, kun siellä kaikki saivat syödä jotain. Minullekin oli oma rasia herkkuja ja vettä (en kylläkään ehtinyt juoda). Takaisin tullessa oli kiva nuuhkia polkua, mistä olimme hetki sitten menneet. Tunsin hyvin oman perheeni tassujen tuoksut. Välillä kuitenkin pysähdyin vain nuuskimaan metsän tuoksuja. >>

Tänään opin uuden sanan. Tiedän nimittäin mitä tehdä, kun ihminen sanoo vieressäni "mennään". Etenkin muistan sen silloin, kun ihmisillä näyttää olevan namupala kädessä. Kun mennään-sanan jälkeen kävelen reippaasti ihmisen vierellä hetken, niin saan namupalan. Olen sellainen herkkusuu, että minulle käy näiksi namupaloiksi melkein mitä tahansa ruoka. En ole nirso (ainakaan vielä).

Tätä ennen olen jo oppinut sanat "tule" ja "istu". Muistan mitä ne tarkoittavat (jollei minulla ole paljon kivempaa muuta tekemistä silloin).

Kehuivat minua viikonlopun jälkeen siitäkin, ettei ole tarvinnut vaihtaa pesuhuoneen lattian papereita kertaakaan. Olen nimittäin tehnyt kaikki "asiani" ulos.

Maaliskuun blogini >>