Kesäkuu 07
28. kesäkuuta
Voihan koiranjalat, mikä päivä! Eilen kaikki vaikutti jännältä, kun perheen pienin haki vaatehuoneesta ison pyörällisen laatikon ja alkoi latoa siihen vaatteitaan. Hän puhui iloisesti, että pian päästään lähtemään lomamatkalle! En tosin ihan kokonaan ymmärtänyt, mistä on kysymys, mutta äänensävyn kyllä tunnistin ja lähtemisen. Siis minähän lähden mukaan. Menin kaiken varalta siihen laatikkoon päivystämään, etteivät vahingossakaan unohda minua kotiin.
Ei heti kuitenkaan mihinkään kauemmas lähdetty, käytiin vain hieman sorsia säikyttelemässä, kuten etusivun kuvastani näkyy. Tulivat mokomat kärkkymään minun makupalojani!
Mutta tänä aamuna satoi ja oli märkää. Minusta ulkolenkillä oli mukavan viileää, mutta emäntäni ei yhtään ihastunut turkkini kunnosta sen jälkeen. Tiedän kyllä, että hän edellisiltana harjasi minua aika pitkään... Mutta kyllä kunnon ravistelulla saa aika paljon vettä ja kuraa pois turkista. Osan ulos ja osan lattialle. Ja sohvan päällä on rentouttavaa kuivatella loput. Siis minun mielestäni.
Emäntäni vei minut kuitenkin perusteelliseen tassu- ja mahasuihkuun ja sen jälkeenkin kuivateltiin pitkään pyyhkeillä.
Ja sitten se mokoma antoi perheen pienimmän pitkäaikaiselle kinuamiselle periksi ja minulle ostettiin jokin kurahaalari! Nöyryyttävää!!! Kun minua tänä iltana yritettiin ulkoiluttaa se ylläni eka kertaa, juutuin paikoilleni. Voitteko kuvitella, lähes koko hieno turkkini tungettuna jonkun muovihaalarin sisään; ihan sama minkämerkkisen! Minusta ihmiset kyllä voisivat sopia, että kun kerran ovat minut perheenjäseneksi halunneet, niin hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Jos ei jaksa, että koirasta on hieman vaivaa ja sotkua, joskus meteliäkin, niin sitten pitää tyytyä johonkin lelukoiraan.
27. kesäkuuta
Päivät tulevat ja menevät ja minä olen kuulemma kasvanut. Minähän olenkin jo 8 kuukautta. No, olen taatusti isompi kuin aika lähellä naapurissa asuva valkea kleini, vaikka se on jo ihan aikuinen herra.
Lämpimillä ilmoilla olen ollut edelleen usein ulkosalla, enimmäkseen omalla pihalla, mutta joskus on menty autolla jonnekin muuallekin. Se on kivaa, mutta myös jännittävää. Sellaiselta reissulta palattua menen kotona aina aikuisten sängyn alle lepäämään.
Eräänä päivänä kävimme kävelyllä jonkin virtaavan veden rannalla. Siellä oli paljon ihmisiä, joilla oli veneitä. Tiedättehän, sellaisia veden pinnalla kelluvia rakennelmia. Minä en ainakaan vielä ole päässyt sellaisen kyytiin. En tosin ole ihan varma, haluaisinkokaan. Onkohan niitä turvallisempaa tarkastella vain tukevasti maan kamaralta, kun ne näyttävät keinuvan?
19. kesäkuuta
Paljon on ahkeralla vahtikoiralla seurattavaa. Tämän tästä joutuu kesken makoisten päiväunien loikkaamaan sohvalle ja ikkunapaikalle katsomaan, mitä ääniä ulkoa oikein kuuluu. Mutta en toki valita, sehän on kunnon vahtikoiran työtä. Ja minä olen kuulemma sellainen. Sen totesi joku hälytysjärjestelmien esittelijäkin, joka tallusteli pihallemme eilen. Minä näytin, että tässä talossa on hälytykset kunnossa! Turha luulla, että minun vahtimalleni pihalle ihan noin vain kävellään.
Nyt olen ollut tosi paljon ulkona, kun laumani ihmisjäsenillä on jostain syystä normaalia enemmän aikaa olla kotona. On kuulemma joku "kesäloma", mikä ikinä se onkin. Tuskin mitään syötävää, vai? No, kyllä se minulle sopii, kunhan vain ottavat minut mukaan, kun menevät pihalle. Minä tahdon olla siellä, missä muutkin laumani jäsenet ovat. Käsittämätöntä, että he eivät välillä tahdo ymmärtää sitä, vaan yrittävät huijata minua herkkupaloilla jäämään sisälle, kun itse lähtevät pihalle tai muihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Täytyy tunnustaa, että välillä menen lankaan, kun on jotain oikein herkkua tarjolla... Sitten hetken päästä kyllä harmittaa, kun huomaan, että minua on jekutettu. Mutta silti he saavat joka kerta yhtä iloisen vastaanoton, kun tulevat takaisin. Koirapojat eivät ole pitkävihaisia, en ainakaan minä.
16. kesäkuuta
Tänään perheeni pienimmäinen järjesti aikuisille jymy-yllätyksen. Käytettyään minut aamupissalla seitsemän aikaan hän laittoi aikuisille aamiaisen ja tarjoilimme sen yhdessä heille sänkyyn. Tosin minun oli vaikeaa pysytellä poissa vuoteesta. Mutta tottelin tietysti, kun oikein käskettiin.
Aamupäivällä sitten pääsin ihan uuteen paikkaan. Kuulemma Kokkolan torin lähelle. Siellä oli ihan hirmusti uusia hajuja ja ihmisiä. Siis tosi paljon väkeä. Pieni koirapoika oli aivan kummissaan, kun joka puolelta meni ihmisiä sinne ja tänne. kävellen, rullaluistellen, pyöräillen, autoillen ja vaikka miten. Osa vielä heitteli palloa, kuulemma pelasivat katukorista. Onneksi sentään osa tuli minuakin puhuttelemaan; suuri osa vain meni ohi ihan kuin ei olisi huomannutkaan kuinka hieno koira oli valmiina tutustumaan heihin. Kummallista porukkaa! Kyllähän sentään vastaantulijoita on kohteliasta tervehtiä, vai mitä?
14. Kesäkuuta
No ei ollut mikään paras päivä, sillä aamulla minut herätettiin hiukan liian aikaisin, kun emäntäni nousi ylös. Pitäähän häntä nousta vahtimaan. Sitten hän vielä lähti ja jätti minut yksin valveille kotiin, mutta onneksi perheen pienin ihminen nousi pian, ja minä olin aivan innoissani. Sanovat, että muka hyppelen joskus aivan hulluna.
Myöhemmin, kun isäntäni lähti viemään perheen pienintä jonnekin (puhuvat jalkapallokoulusta, en ymmärrä siitä) minulle tuli huono olo masuuni. Kun isäntäni palasi, olin syömässä uudestaan suustani ulos tulleita muroja. Lopetin syömisen kuitenkin nopeasti, kun isäntäni selvästi säikähti. Annoin sen siivota. Onneksi paha olo meni nopeasti ohi. Pääsin ulos pian, eikä masussani tuntunut enää ollenkaan oudolta. Varmaan söin taas jossain vaiheessa jotain sopimatonta....
Iltapäivällä isäntäni jälleen käveli edestakaisin pihanurmikolla ja lykäsi jotain hurisevaa konetta. Ei voi olla kovin järjellistä touhua? Miksi kävellä pihalla edestakaisin? Huriseva kone on ilmeisesti siksi, että se hätyyttelee linnut pois edestä. Niin minä ainakin luulen.
Mutta, kun isäntäni tulee sisälle, hänen säärensä ovat aivan ihanaa nuoltavaa. Niihin on tullut jotain kosteaa, mitä minun on aivan pakko nuolla. Jos aina pääsen nuolemaan hänen paljaita sääriään pihalla edestakaisin tehdyn kävelyn jälkeen, niin mikäs siinä...
9. Kesäkuuta
Toivottavasti ei sää lämpene enää. Nyt juuri ja juuri varjossa ja tuulisessa paikassa pärjää.
Aluksi luulin, että aina on kivaa mennä ulos, mutta nyt olen jopa huomannut, että joskus on mukavampaa jäädä sisälle. Olen löytänyt takan edustalta viileän ja kovan nukkumapaikan ainakin sellaisiksi päiviksi, kun ulkona on kuuma. On minulle uloskin tosin koetettu laittaa vilpoisia lekottelupaikkoja.
Ulkona on joskus tosi paljon pieniä lentäviä otuksia. En ymmärrä mitä ne ovat... Haluaisin pyydystää niitä.. Joskus ne selvästi kiusaavat minua, en kerta kaikkiaan ymmärrä.. Kotiväkeni on hieman huolissaan joistain punkki-nimisistä ötököistä. Minua harjataan erityisen huolellisesti joka ilta, kuulemma niiden punkkien varalta, mutta myös siksi, että pentukarvani on vaihtumassa aikuisen koiran turkiksi ja minulle tulee varsin herkästi takkuja.
Sen kuitenkin ymmärrän, kun joskus minua opetetaan ulkona...
1. Kesäkuuta
Pääsin jälleen autoilemaan. Menimme sellaiseen paikkaan, missä en ollut koskaan ennen käynyt. Se oli tosi erikoinen paikka. Kuononi nuuski, että siinä paikassa on käynyt tosi paljon koiria.
Minulle laitettiin esteitä eteen välillä. Joskus hyppäsin niiden yli, joskus taasen kiersin. Yleensä minua kehuttiin aina silloin, kun hyppäsin. En ymmärrä miksi.
Joka tapauksessa mielenkiintoinen paikka - kuulemma se oli koirien harjoituskenttä. Ehkä pääsen sinne vielä joskus toistekin.