Heinäkuu

28.7. Ihmeellisen märkää
Ei koirapoika oikein ymmärrä miksi taas oli sellainen päivä, että ulkona oli jatkuvasti märkää. Aamulla kosteutta tuli niskaanikin koko lenkin ajan.

Loppulenkistä en oikein edes halunnut kävellä. Kun oikein isäntääni puskin jalkoihin, hän kantoi minut loppumatkan kotiini. Muut perheenjäsenet eivät kuulemma aiokaan kantaa minua lenkillä. 

Illallakin oli todella erikoista ohjelmaa. Aina vuorotellen yksi perheestäni piti minua ulkona portailla ja hoiti (se tuntui mukavalta), mutta en ymmärrä miksi kaksi muuta löivät mailoilla toisilleen kuulemma sulkapalloa. Se ei tuoksunut miltään. Miksi sitä piti lyödä... Olisikohan se tehnyt jotain tuhmuuksia.

27.7. Vilkas päivä
Tänään pääsin taas autoajelulle. Mennessä matka tuntui niin lyhyeltä, etten ehtinyt nukahtaa. Menimme tuttuun paikkaan. Yleensä aina puhuvat, että mennään mummulaan kun mennään tänne, ja nyt oli kuulemma papan synttärit.
Ihan mukavat oli minunkin mielestäni. Sain kiertää koko porukan kanssa aivan uuden ulkoilulenkin ja kyllä nuuskimista riitti.
Iltapäivällä olinkin todella väsynyt. Nämä uudet maisemat ja niiden nuuskiminen väsyttävää todella paljon.

Eilen muuten oma väkeni lauloikin minulle. En oikein ymmärtänyt mitä "paljon onnea vaan.... " tarkoittaa, mutta kuulosti ihan kivalta ja heilutin häntääni. Kuulemma täytin 9 kuukautta. 

20.7. Aurinkoista välillä.
En oikein ymmärrä miksi ihmiset haluavat istuskella auringossa, kun on oikein lämpimiä päiviä. Minä olen oppinut muuten myös istumaan tuolissa, mutta mieluummin istun varjossa. Minua moititaan edelleen siitä, kun syön voikukan lehtiä. En voi sille mitään, ne kun ovat niin herkullisia.

Joskus minua torutaan myös siitä, kun vähän kommentoin (haukun) vastaantuleville koirille lenkillä. Minulla on niille asiaa, ja joskus tulee kieltämättä sanottua asia aika äänekkäästi.

Kuulemma jälleen on harkinnassa tottelevaisuuskoulutuskin oikein koulussa. Saa nähdä.... :)

Muuten kuulemma käyttäydyn lenkilläkin ihan nätisti. Parin kilometrin lenkin teen puolessa tunnissa ihan helposti.

15.7. Näyttelyssä

Nyt olen sitten käynyt elämäni ensimmäisessä koiranäyttelyssä. Tosin vain tutustumassa. Mutta kyllä oli hirvittävän paljon koiria. Kuulin jonkun sanovan, että lajitovereita olisi ollut kaikkiaan lähes 2800. En oikein tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta sen kyllä haistoin ja näin, että paljon oli. Minun perheeni yritti saada pidettyä minua hiljaa, mutta en millään voinut olla haukkumatta. Siellä kun oli muiden koirien lisäksi muun muassa pelottavia telttoja, joiden seinät liikahtelivat ihan varoittamatta tuulessa. Onneksi sää oli pilvinen, ettemme aivan läkähtyneet. 

11.-13.7. Taas reissussa.
Automatkailuun olen jo täysin tottunut.

Ei siinä mitään, nyt autoilu vei koko perheen tuttuun mummulaan, kuulemma Oulaisiin. Paikan nimestä en tiedä, mutta siellä olen jo muutaman kerran saanut todella herkullista lihaa...

Mutta sitten huomasin yhtäkkiä, että siellä ei ollutkaan paikalla enään kuin sen talon väki ja oman laumani pienin ihminen. Kummastelin tilannetta hetken, mutta kun herkkuruokkaa näytti olevan saatavilla, en koommin välittänyt. 

Ulkona ajattelivat ilmeisesti, että menisin uimaankin pihan pieneen lampeen, mutten kovasti innostunut. Siinä oli pelottava vesisuihku.  

Illalla kummaksuin kyllä, kun vieläkään en nähnyt omia "ihmisvanhempiani", mutta onneksi perheeni pienimmäinen oli menossa nukkumaan lähes viereeni.

Seuraavana päivänä minun oli pakko haukkua. Pihalle tuli nimittäin kaivinkone. Puhuivat haja-asutusalueen asukkaiden jätevesijärjestelmien uusimisesta, mutta minulle se tiesi paljon töitä: Etenkin haukkumista, ettei perheen pienimmille isot koneet tee mitään. 

Pari yötä siellä meni. Sitten tuli oma väkeni, ja juuri kun oma väkeni tuli, sain taas nauttia tosi herkusta luusta...

Kuulemma ihmiset sanovat, että mukava on reissata, mutta mukava on palata kotiinkin. Olen samaa mieltä.. minä pieni koirapoika.

10.7. Lomat sen kuin jatkuvat. Kaikki laumani jäsenet ovat joka päivä kotona ja vahtimista riittää. Mitä ne oikein koko ajan kulkevat ovissa edestakaisin? Juuri kun olen saanut perheen pienimmän "haukuttua" ulos etuovesta, joku muu on kiikuttamassa takaovesta lakanaa ulos kuivumaan! Levotonta meininkiä.

Ja naapurin Pekka-kissakin on jälleen pyöriskellyt maisemissa ja mielistellyt laumani muita jäseniä mm. sääriä hieromalla. Ihan kuin minua ei olisi olemassakaan!

Ja isäntäni on sentään joltain muilta nettisivuilta löytänyt ihan minuun sopivan sananparren: "En minäkään täydellinen ole, minulta vain puuttuu heikkoudet!" Mitä siihen voisi lisätä? Jos on hieno koira, niin sitten on! 

9.7.
On tuntunut vähän rauhattomalta. Mahtavaa olla taas reissuilun jälkeen kotona, mutta vähän tuntuu, että ollaanko tässä taas lähdössä jonnekin.

Seuraan - jos mahdollista - entistäkin tarkemmin ulos pyrkiviä. Haluaisin aina lähteä mukaan.

Nyt olen havainnut, että kotona takan edustan viileä kaakelilattia on näin kesällä parhaimpia paikkoja. Siitä näkee ja kuuleekin kohtalaisen hyvin, mitä muu perhe tekee.

Onneksi ei ole ollut helteitä. Kuulemma lomalaiset niistä tykkäävät, mutta minä rakastan raikasta tuulta 15 asteen lämpötilassa. 

3.-6.7. Lomamatkalla.

Voi miten paljon uutta ja jännittävää voikaan mahtua muutamaan päivään! Jo aiemmin ymmärsin, että jonnekin ollaan lähdössä, mutta en yhtään tiennyt, mitä lomamatka tarkoittaa. Nyt tiedän hiukan.

Ensin autoon pakattiin mielestäni hirmuisesti tavaraa. Sitten ajettiin suuren rakennuksen pihalle. Se oli kuulemma hotelli. Siitä kiva paikka, että sinne koiratkin olivat tervetulleita tietyn kerroksen huoneisiin. Oli vaikea ymmärtää, kun koko perhe alkoi nukkumaan yhdessä pienessä huoneessa, jonka ohi kulki selvästi muitakin ihmisiä. Mutta haukkua ei saanut. Sen ihmiseni tekivät minulle selväksi. No, onneksi välillä käytiin aina ulkosalla, jossa oli paljon muitakin ihmisiä ja niille erilaisia liikuntapaikkoja. Tiedättehän, ihmiset ovat siten erilaisia, että tarvitsevat erillisiä liikuntapaikkoja. Kun me koirat sen sijaan juoksemme ja hyppelemme ihan missä vain, kun tilaisuus tarjoutuu.

Yhden yön jälkeen pakattiin taas auto ja ajettiin jonnekin. Kuulemma leirintäalueelle. Siellä asettauduttiin pieneen taloon, johon onneksi ei tullut muita. Mutta lähistöllä oli paljon samanlaisia, joissa oli sekä pieniä että isoja ihmisiä, ja lisäksi koiria. Välillä oli ihan pakko "kuittailla", kun toiset koirat haukkuivat. Mutta hyvin kuulemma ihmisten mittapuun mukaan selviydyin.

Kaikkein jännintä kuitenkin oli, kun yllättäen pääsin tapaamaan vanhoja tuttujani! Äiti-Lillyä, Lottaa ja Nappia sekä kasvattajaani Riittaa ja hänen tytärtään Sofiaa. Tunnistimme heti toisemme, vaikka emme olleet nähneet moneen kuukauteen. Meillä koirilla oli tosi hauskaa, kun pääsimme juoksentelemaan yhdessä vapaana. Vaikka äiti-Lilly välillä komensikin minua, kuten etusivun kuvasta näkyy! Se on kuulemma äitien rooli, vaikka poika olisi kasvanut äitiään isommaksikin, kuten minä. Sillä kesäretkellä yllätin kaikki mukana olleet ihmiset, kun Lotan esimerkin mukaan pulahdin reippaasti mereen uimaan. Se oli ensimmäinen uintireissuni, mutta hellepäivänä niin virkistävä, että käyn varmasti toistekin, kunhan ihmislaumani vain päästää minut.

Olin myöhemmin vielä oikein "päivähoidossa" ja kylässäkin entisessä kodissani ja se oli kyllä hauskaa. Mutta tosi ihanaa oli päästä reissun jälkeen taas omaan kotiinkin. Jotenkin niin tuttua ja turvallista! Matkailu avartaa, mutta kyllä oma koti on silti se maailman paras paikka! 

Sen kyllä elämäni ensimmäisellä lomamatkalla havaitsin, että varsin monien ihmisten mielestä olen mukava ja kivan näköinen koirapoika. Puhuttelijoita riitti niin hotellissa, kuin leirintäalueellakin.