Maaliskuu 2007
Lauantaina 31.3.
Paljon uusia kokemuksia. Ensiksi menimme koko perheellä sellaiseen liikkuvaan isoon esineeseen, sanovat sitä autoksi. Olen kyllä jo aika hyvin tottunut siihen. Sillä pääsee näköjään aika helposti uusiin paikkoihin. Ja rakastan kaikkea uutta.
Mutta tänään ensimmäinen paikka, mihin minut vietiin oli aika kammottava. Siellä oli niin paljon outoja ja pelottavia koiria etten ole ennen nähnyt. Sanovat sitä koirakeskukseksi. Minusta se oli pelotuskeskus.
Onneksi jälkimmäinen paikka oli paljon mukavampi. Perheeni koululainen sanoi moneen kertaan, että mennään mummun synttäreille, ja sinne me sitten ilmeisesti mentiin. Oli tuttuja ihmisiä, mukavia silittäjiä ja raaputtajia. Eikä yhtään pelottavia hajuja niiden kotona. Ilmeisesti niillä ei ole käynyt muita eläimiä pitkään aikaan. Hyvä niin.:) Ja niiden naapuritkin tuntuivat tosi turvallisilta. Ja lunta oli vielä >>
Ulkoilureissulla kohtasin uuden pelottavan jutun: Sanoivat sitä tuulimyllyksi. Miksi se liikkuu ihan yllättäen ja vielä pyörii... sellaisille minun kuuluu haukkua, ja niin teinkin.
Paluumatka oli paljon lyhyempi kuin menomatka. Ilmeisesti johtui siitä, että suuren osan paluumatkasta olin silmät kiinni. Ja kotona nukuin pitkin iltaa.
Kaikki uusi on mahdottoman kivaa, mutta väsyttävää.
Torstai 29.3.
Uusi eläintuttavuus. Näin tosi isoja, melkein mustia eläimiä. Niilläkin oli neljä jalkaa. Onneksi ne liikkuivat verkkaisesti, mutta ne selvästi seurasivat minua.
Ei auttanut muuta kuin haukkua, vaikka eivät ne kovin uhkaavia olleetkaan. Jos käymme toistekin sillä suunnalla, niin sitten en enää hauku (ainakaan niin paljon). Sanoivat muuten niitä ihmeellisiä otuksia hevosiksi. Katso kuvasta, miten tarkkailemme toisiamme >>
Keskiviikko 28.3.
Oli eka aamu, kun perheen koululainen lähti viimeisenä päivän askareisiin. Hän jättikin minulla mukavan yllätyksen: nimittäin eteisen hanskalaatikko jäi auki. Päivä oli mukava viettää nappaamalla laatikosta hanskoja ja kuljettamalla niitä eri puolille huushollia.
Tiistai 27.3.
Uusia kivoja kokemuksia. Puolen päivän jälkeen, kun perheen pienin ihminen tuli kotiin, pääsin jälleen pieneen lähimetsikköön. Sanovat kävyiksi niitä eriskummallisia palloja, joita metsässä on paljon. Rakastan leikkiä niillä. Miksei niitä ole minulla kotona sisällä, ihmettelen...
Aamulla jouduin heräämään taas kukonlaulun aikaan. Kun kuulemma pitää käydä ulkona ennen aamun tv-uutisia. Mitä väliä sillä on? Sopivasti kylläkin pissattaa heti, kun ulos pääsen.
Aika väsyttävä päivä jälleen. Vaikka haluaisin, en kerta kaikkiaan jaksa seurata laumani aikuisia jatkuvasti. Onneksi olen ollut täysin terveenä, joten siitä väsymykseni ei ole johtunut. Tunnen sisälläni lauseen: Ruokahalu kasvaa syödessä. Kohdallani se pitää kirjaimellisesti paikkansa.
Sunnuntai 25.3.
Onpas taas ollut jännittävä päivä. Perheeni oli järjestänyt minulle oikein jymy-yllätyksen. Menimme autolla minulle ihan tuntemattomaan paikkaan ja kun pääsin autosta ulos, huomasin, etten ollutkaan ainoa nelijalkainen paikalla. Siellä oli toinenkin koira, joka oli melkein samannäköinen kuin minä. Paljon pienempi tosin, joten päätin ottaa siltä heti luulot pois. Haukuin niin että raikui!!! Ja kauan.
Toisaalta teki mieli tutustua kaveriin. Se vaikutti jotenkin tutultakin. Kun sitten tarkemmin nuuskimme toisiamme, huomasin, että sehän on veljeni Fido. Se asuu myös Kokkolassa, mutta muutti yhteisestä lapsuuskodistamme jo paljon minua aiemmin. Kyllä oli koiramaisen ihanaa temmeltää Fidon kanssa! Me juoksimme, pyörimme, hypimme, painimme, teimme kuperkeikkoja ja vaikka mitä. Jopa Tanssii tähtien kanssa -ohjelma tuli mieleemme >>
Toivottavasti ihmiset vievät minut toistekin leikkimään Fidon kanssa.
Lauantai 24.3.
Väsyttävä päivä. On ihmisten mielestä ihana kevätpäivä sään puolesta. Minulle se tarkoittaa sitä, että ulkoilua on tarjolla runsain mitoin. Ja vielä naapureissakin on havaittu, että nyt kannattaa ulkoilla. Siis todella paljon uusia ääniä ja hajuja.
Olen tutustunut jo skeittailuun (nuuskin ainakin yhtä lautaa) ja olen ollut pyörän korissa tutustumassa. Kuulemma joku minunlaiseni oli viime kesänä matkustanut mukavasti pyörän etukorissa. Ja minusta pitäisi tulla samanlainen...katsotaan nyt.
Oli muuten kumma, että sain yhden laumaani kuuluvan hanskaa jäytää pihalla tosi kauan. Katso kuvani >>
Yleensä kaikki hanskat, sukat yms, mitkä putoavat ihmisiltä, napataan minulta heti. Puhtaat sukat eivät niinkään, mutta jalassa olleet sukat...:)
Alla olevaan viitaten masuni on ollut erinomaisessa kunnossa. Sain tänään palasen muun muassa puna-ahvenfilettä. Voisin ottaa joskus toistekin....tai vaikka kolmannen kerran.
Torstai 22.3.
Nyt on ollut sekä kivaa että kurjaa. Kivaa on, kun saa koko ajan uusia ihmiskavereita, jotka pitävät minusta ja joista minä pidän. Kurjaa sen sijaan on se, että minut on laitettu paastolle. Eilen aamuyöllä minulle tuli tosi huono olo ja oksentelin lattialle monta kertaa. Ensin siihen heräsi emäntäni, pian koko perhe. Sitten kaikki konttivat pitkin lattioita siivoamassa minun jälkiäni. Se oli noloa.
Ihmiset siinä pohtivat aamulla viiden aikaan, mitä sopimatonta olin mahtanut syödä, kun mahani oli mennyt ihan sekaisin. Mistäpä he sen voisivat tietää - en tiedä itsekään. Ulkona on niin valtavasti kaikkea minusta houkuttelevan hajuista ainesta. Ihmiset yrittävät pitää minut kaikesta heidän mielestään epäilyttävästä erossa, mutta eihän se onnistu, kun ne ovat minusta niin vastustamattomia!
No, eilen sain vain vettä! Kuvitelkaa: minä, herkkusuiden herkkusuu. Illalla oli jo niin nälkä, että riehaannuin tyystin, kun haistoin piparin, jolla perheeni pienin ihmisjäsen pääsi herkuttelemaan. Hänen vatsassaan kun ei ollut mitään vialla. Ei tietoakaan noro-viruksesta tai muista pöpöistä.
Nyt vatsani onneksi on jo paremmassa kunnossa ja olen jo saanut hieman keitettyä riisiä ja jopa raejuustoa. Eivät ihan vedä vertoja prinssinakeille, mutta ei tee mieli nirsoilla, kun vuorokauden ajan on saanut pelkkää vettä. Luotan siihen, että tulevina päivinä saan taas tuttuja herkkuja, kunhan massuni on varmasti kunnossa.
Tiistai 20.3.
Uudessa kodissani sai ensimmäisen pehmoleluni. Jokin tuhatjalkainen...en anna sitä kenellekään. Yrittävätkin ottaa sitä minulta, niin murisen ja juoksen sellaiseen paikkaan, mistä minua on vaikea ottaa kiinni. Aivan ...aivan. Ihmiset näköjään nauravatkin minulle.
Olen innoissani, yrittäkää ymmärtää!!! Katso vaikka >>
Maanantai 19.3.
Joulupukkiko on käynyt. Vähintään yhtä mukavalta näyttää ja tuntuu. On nimittäin satanut ihanan märkää lunta useampi sentti. On aivan ihanaa työntää kuono märkään, juuri sataneeseen lumeen....
Siitä en erityisesti pitänyt, kun tavallisen kuran pyyhintäleikin sijasta emäntäni nyki lumipaakkuja irti mahani alta. Eikö se ymmärrä, että kyllä ne sulavat, kun on hetken sisällä. Mutisi jotain märästä parketista ja sulkeutui kanssani kylpyhuoneeseen, jossa oli tosi lämmin lattia. Ihan liian lämmin juuri lenkin jälkeen ja näin komealla turkilla! Mutta onneksi pian pääsin taas vahtimaan koko laumaani! Isäntäkin heräili viimein - oli kuulemma ollut myöhään siellä "töissä" huolehtimassa, että lehdessä on niiden ihmisten nimet, jotka oli valittu jollekin mäelle. Toivottavasti olivat "koiraihmisiä".
Sitä en voi ymmärtää, miksi lähes valmiissa autotalleissa (naapurustossa) on pressuja laitettu pelokkeeksi. Kun ne liikkuvat tuulessa, ne ovat tosi pelottavia. Isoja, äänteleviä...
Sunnuntai 18.3.
Ensin lähti laumani suurin jäsen jonnekin, puhuivat töistä, mitä sitten liekään. Minä vähän vinguin, kun tuli ikävä. Sitten tuli joku vieras, joka osoittautui oikein mukavaksi. Vissiin laumani minusta seuraavaksi pienimmän kaveri. Ulko- ja sisäleikkien jälkeen mentiin "lenkille". Ulkona oli lukemattomia ihania tuoksuja, mutta ihmiset hokivat vain "mennään". Eikö ne haista mitään??? Lenkin loppupuolella juoksin ihmislasten perässä - se on kivaa. Mutta sitten tuli joku uusi koiranaapuri... Olin pienemmän ihmisen sylissä ja isompi hätisteli lajitoveriani kauemmaksi - ei se varmaan ollut vihainen, utelias vain niin kuin minäkin. Mutta minua niin pelotti!!!
Sitten illalla uuden kotini ikkunalla näkyi karvainen vieras, joka ei kyllä taatusti ollut lajitoveri. Se kynsi ikkunaa, mutta minä näytin sille, missä kaappi seisoo! Tähän taloon ei enää tulla ikkunalle uhkailemaan - tai sisälle pyrkimään. Täällä vahdin minä, Hese! Ja hyvin vahdinkin, emäntänikin sanoi, että Pekka-kissa tuli niin hyvin haukutuksi, ettei varmaankaan ihan heti yritä uudestaan. Kyllä kunnon vahtikoira on ruokansa ja yöunensa ansainnut.
Lauantai 17.3.
Ihana aamu. Koko laumani lähtee ulos kanssani. Ilmeisesti syynä on tuo tosi kirkas pallo taivaalla. Siitä lähtee tosi kirkas valo.
Minäkin yritin katsoa siihen. Se oli tosi kirkas, katso vaikka >>
Jälleen uusi tuttavuus, pelottava sellainen. Ihan lähellä omaa kotiani asuu näköjään toinenkin koira (coton de tulear). Suurin piirtein samankokoinen kuin minä. Pelottava. Turkkikin näyttää ihan hassulta - ettei vain olisi jotain ihmisen keksimiä juttuja, joita ne laittavat meidän päällemme, ettemme sotkisi oikeaa turkkiamme. Nyt on haukuttava. Olisi kiva tutustua ja nuuhkia, mutta pelottaa. Tärisen. En kerta kaikkiaan uskalla mennä nuuskimaan. Ehkä joskus....
Perjantai 16.3.
Uusi laumani alkaa olla selvillä: Kaksi ilmeisestikin aikuista ja yksi ei vielä aikuinen. Toi pienin on siten mukavin, että hän antaa eniten nuolla kasvojaan.
Mukavinta on, kun kaikki kolme ovat kotona ja voin seurata jatkuvasti kaikkien kolmen liikkeitä. Vähän vielä epävarmalta tuntuu. Ja tuolla pienimmällä tuntuu olevan ihan hirmusti kavereita - jatkuvasti on joku tulossa käymään. Tuntuvat puhuvan, että minulla olisi siihen jotain vaikutusta...
Lähipellolla oli tosi kivaa. Oli pehmeää juosta ja säntäillä. Miksen pääse vapaaksi... katso >>
Tänään oli yksi hämmentävä kokemus. Tosi erikoinen eläin oli omalla pihallani (luulen jo ainakin etupihan osalta tietäväni oman pihan). Pikkuruisen pienempi kuin minä. Maukuukin välillä. On täysin selvää, että en salli omalle pihalleni tuollaisia otuksia. Haukun, aluksi normaalilla tasolla... Jollei se auta.... Onneksi näyttää auttavan - maukuva eläin osaa väistyä. Hiljakseen, mutta kuitenkin.
Keskiviikko 14.3.
Matka uuteen kotiini Vaasasta Kokkolaan. Synkältä näyttää, mutta en uskaltanut pitää pienintäkään ääntä, haukkumisesta puhumattakaan. Autossa oleminenkin pelotti, mutta olin kuin ei mitään ja jyrsin uutta leluani.
Uusi koti, johon minut vietiin tuntuu isolta. En millään jaksaisi nuuskia jokaista nurkkaa. Mutta mielenkiintoista... Ulkoa pääsee suoraan sisälle, hissiä ei ilmeisesti ole ollenkaan.
Ja uudet ihmisystävät vaikuttavat kilteiltä - sain samaa ruokaa kuin kotonakin ja minua silitettiin tosi paljon. Väsyttää vain niin rankasti - taidan nukkua tämän kokemuksen päälle kunnon yöunet. Hieman on ikävä Vaasan laumaa, äiti-Lillyä ja muita, mutta kyllä näin reipas koirapoika pärjää!
Lue myös: